
Marjamäen pajutila on pajutuotteista ja sisustuksesta kiinnostuneille oikea arreaitta. Tilalla viljellään ekologisesti 14 eri pajulajiketta punonta- ja aitapajuksi. Pihasta löytyy suuri määrä pajusta tehtyjä esineitä. Parkkipaikan kupeessa meitä tervehti jättimäinen yli 11 metriä korkea pajusta tehty kirahvi. Parkkipaikka oli suuri, joten tilalle on helppo ajaa isollakin yhdistelmällä.
Parkkipaikalta tilalle käveltäessä pihapiiriä koristivat lukuisat pajusta tehdyt eläimet ja muut hahmot. Pihan kojut olivat täynnä pajukoreja sekä muita koristeellisia esineitä. Tilalta voi ostaa myös pujontapajua, jos haluaa itse askarrella oman korin.
Keskelle pihapiiriä, ruohon päälle oli rakennettu enkelipuutarha. Uuden ladon sisältä löytyi maalaishenkisiä kalusteita, ajan patinoimia puukalusteita ja persoonallisia sisustus- ja lahjatavaroita. Sisustuskokonaisuuksista sai useita vinkkejä oman kodin sisustamiseen. Ainakin yksi lamppu ja pajuinen kolmipyörä täytyy käydä myöhemmin hakemassa omaan pihaan. Todennäköisesti muutama muukin koriste-esine seuraa mukana. Tilalla vieraillessa hyviä sisustusideoita ehti keksimään enemmän kuin voi toteuttaa. Täytyy pitää siis pieni harkinta-aika ja toteuttaa niistä ne parhaimmat.

Maalaisromantiikka kalusteissa sekä persoonalliset keskieurooppalaiset sisustustavarat sopivat erinomaisesti tilan tunnelmaan. Myytäviä tuotteita oli kaikkialla ja ne oli laitettu kauniisti esille. Huolellisuus jatkui aivan yksityiskohtiin asti ja tila oli kerrassaan idyllinen.
Uudessa ladossa oli tilan tunnelmaa huokuva kahvila. Olimme kuulleet etukäteen kehuja pajutilan kakuista, joten täytyihän niitä tietysti maistaa. Kehut pitivät paikkansa ja mustikka-valkosuklaakakku oli suussa sulavan hyvää.

Pajutilan oikeastaan ainoa huono puoli on liikuntarajoitteisten hankala liikkuminen sisätiloissa. Tuotteita on paljon esillä ulkona ja niihin pääsee liikuntarajoitteinenkin helpommin tutustumaan. Tilan tunnelma onkin parhaimmillaan ulkona kauniina kesäpäivänä.
Marjamäen Pajutila on avoinna päivittäin 12-20. Se sijaitsee noin 5 km Kangasalan keskustasta ja 18 km Tampereelta. Perille löytää helposti navigaattorilla.
Yhteystiedot
Marjamäen Pajutila
Hanuri-Topin tie 35
36200 Kangasala
Puh. (03) 3771 301
pajutila@paju.fi
Aamulehden selvityksen mukaan Pirkanmaan kunnissa ei ole juurikaan tarjolla uusia matkailukohteita tänä kesänä. Tapahtumia kuitenkin riittää entiseen malliin, joten nähtävää ja koettavaa riittää. Odotukset ovat sen suuntaisia, että kotimaanmatkailu voisi hyötyä nykyisestä taloudellisesta tilanteesta ulkomaanmatkailun kärsiessä.
Jos mieli tekee kuitenkin ulkomaille, Caravanuutiset vinkkinä on yhdistää kotimaan- ja ulkomaanmatkailu. Ryanairilla on välillä todella edullisia lentotarjouksia Riikaan. Vajaan tunnin kestävä lento lähtee Tampere-Pirkkalan lentoasemalta noin klo 21 aikoihin.
Riikassa yöpyy edullisesti lähellä keskustaa olevissa hostelleissa. Liikkuminen ja syöminen on edullista. Kauniina kesäpäivänä nähtävää ja koettavaa riittää ja paikallisten kanssa pärjää hyvin englannilla. Minilomalta palatessa voi sitten jatkaa taas automatkailua kotimaassa.
Finlaysonin historialisessa maantieteellisessä ytimessä Tampereella sijaitsee visuaalisen taiteiden näyttelykseskus TR1. Näyttelyiden vaihtuvuus on tempoltaan nopeaa. Tilan näyttelyprofiili muodostuu kuva- ja mediataiteen, muotoilun, taidekäsitöiden ja valokuvataiteen ympärille. Samassa tilassa toimii myös Mediamuseo Rupriikki.
16.5 - 7.6 tilassa esiintyy TAMK (Tampereen ammattikorkeakoulun) kuvataideopiskelijoiden Diskursio-lopputyönäyttely. Tapahtuma koostuu mm. elokuvaesityksistä, taidenäyttelyistä, peleistä, animaatiosta ja musiikista.
16.5 Tampereella vietetään museoiden yötä. Tällöin useat museot ovat avoin klo 19.00 - 24.00. Museoiden yössä mukana olevat paikat tarjoavat kävijöilleen upeiden näyttelyiden lisäksi myös monenlaista erikoisohjelmaa.
Finlaysonin alueella voi poiketa myös Finnkinon Plevna elokuvateatterissa ja nauttia maittavan saksalaistyyppisen päivällisen panimoravintola Plevnassa.

Atonium, Brysseli
Kuvassa on raudan kiderakenteen 165 miljardinen suurennos. Se jos mikä houkuttaa käymään arkkitehti André Waterkeyn suunnittelemassa Atomiumissa. Kaikkiaan rakennelma on 103 metriä korkea ja hissillä pääseen ylimmäiseen teräspalloon 98 metrin korkeuteen katselemaan Brysselin kaupunkia.

Atonium, Brysseli
Atonium on rakennettu 1958 maailmannäyttelyä varten ja se oli tarkoitus purkaa puolen vuoden jälkeen. Siitä on kuitenkin tullut hyvin suosittu turistinähtävyys, joten se on saanut jäädä paikoilleen.

Atonium, Brysseli
Monumentti koostuu yhdeksästä halkaisijasltaan 18 - metrisestä teräspallosta sekä niitä yhdistävistä teräsputkista. Putkien sisällä kulkevat hissi ja liukuportaat, joilla yleisö voi liikkua pallojen välillä. Kolme ylintä ilman pystytukea olevaa palloa on kuitenkin suljettu yleisöltä turvallisuussyistä.

Bipolar näyttely
24.5 asti Atomiumissa on Bipolar - näyttely jossa voi ihastella niin Etelämannerta kuin Pohjoisnapaakin. Yllä olevassa kuvassa on auringon nousu Etelämantereella. Atomium on avoinna päivittäin klo 10.00 - 18.00, kuitenkin niin, että viimeinen nousu huipulle on klo 17.30. Näyttelyn ihasteltuaan, voi istahtaa kahville lähes 60 - luvun tunnelmalliseen kahvilaan, joka sijaitsee yhdessä teräspalloista.
Atomium square
B-1020 Brussel
Atonium nettisivut

Cook & Book, Brysseli
Cook & Book on kirjakauppa, joka todellisuudessa onkin yhdeksän kirjakaupan keskittymä. Jokainen kirjakauppa on erikoistunut omaan alueeseensa. Pääasiallisesti kirjat ovat ranskan taikka flaamin kielellä, mutta yksi kauppa on ainoastaan englannin kielisille kirjoille. Yksi kauppa on erikoistunut musiikille ja sieltä löytyy myös todella laaja valikoima maailman musiikkia cd-levyillä.
Kaupan erikoisuus on isot pöydät keskellä tilaa, jotka ovat katettu ruokailua varten. Jokaisella pöydällä on oma tunnelmansa ja niihin voi jäädä nauttimaan vaikka lounasta ostosten välillä. Ruokalista on yllättävän kattava, sisältäen mm. keittoja, salaatteja, toasteja, kasvisruokaa ja club leipiä. Ruuan kanssa voi nauttia juomaksi vaikka viiniä ja päättää lounas makeaan jälkiruokaan.
Vaikka et olisi vailla kirjoja, kannattaa paikassa vierailla vain lounaalla. Tunnelma on erittäin houkutteleva ja erilainen verrattuna suomalaisiin kirjakauppoihin.
Cook & Book on avoinna joka päivä.
- Ma - Ke 8.00 - 22.00
- To - La 8.00 - 24.00
- Su 8.00 - 20.00
Osoite on Paul Hymans 251 1200 Bryssel

Janneken Pis, Brysseli
Kaikille Brysselin kävijöille on varmastikin tuttu pieni pissaava poikapatsas - Manneken Pis. Mutta kuinka moni on kuullut pissaavasta tyttöpatsaasta Janneken Pis:stä? Vuonna 1985 Denis Adrien loi kyseisen patsaan ja se on melkein yhtä pieni kuin poikapatsaskin
Tie tyttöpatsaan luokse ei ole yhtä helppo kuin poikapatsaan luokse. Monista matkaoppaistakaan ei ole apua tämän patsaan löytämiseksi. Kyseinen tyttöpatsas on teljetty kaltereiden taakse pienellä sivukadulla. Koordinaateiksi voisi sanoa, että kyseinen patsas sijaitsee aika lähellä poikapatsasta. Faith Alleyn itäpäässä sijaitsevan Rue des Bouchers ravintolakadun pienen sivukujan päässä.

Manneken Pis, Brysseli
Kuvanveistäjä Jérôme Duquesnoyltä tilattiin pronssinen 50 sentin korkuinen prossipatsas jo vuonna 1619. Vielä tänä päivänäkin kyseistä patsasta voi ihailla Brysselin vanhassa keskustassa. Patsas ei kuitenkaan ole paikallisten mukaan juuri tuo vuonna 1619 tehty vaan jäljennös, sillä alkuperäinen patsas katosi jäljettömiin 1960-luvulla. Tähän ei kuitenkaan wikipediasta löydy vahvistusta.
Patsaan synnystä on liikkeellä ainakin kaksi erilaista tarinaa, jotka kuulin reissulla. Toisen mukaan pieni poika olisi sammuttanut pommin sytystyslangan patsaan tavoin. Toisessa tarinassa kadonneen lapsen isä olisi löytänyt poikansa tekemässä samaa kuin patsaskin. Isä, joka oli rikas brysseliläinen, olisi sitten pystyttänyt patsaan pojan löytymisen muistoksi.
Oli kumpi tahansa tarina se oikea, kannattaa Brysselissä vieraillessaan käydä katsastamassa kyseinen patsas. Jos satut sopivaan aikaan patsaalle, saatat löytää hänet vaatetettuna esim. jonkin ammattikunnan kansallisiin asusteisiin.
Manneken Pis sijaitsee osoitteessa Lievevrouwbroersstraat 31 B-1000 Brussels

Little Europe, Brysseli
Haluatko käydä kaikkialla Euroopassa yhdellä kertaa? Tämä onnistuu käydessäsi Brysselissä, lähes Atomiumin juurella sijaitsevassa ulkoilmanäyttelyssä. Sieltä löytyy Euroopan kuuluisimmat nähtävyydet pienoiskoossa. Mittakaava on 1:25.
Kohteita ovat mm. Eiffel-torni, Britannian parlamenttitalo ja Doguesin palatsi Italiasta. Kyseistä aluetta voi ihastella myös Atomiumin ylimmäisestä teräspallosta, mistä kuvakin on otettu. Suomikin on pienoismallissa mukana, vaikkakin hieman vaikeasti löydettävissä.

Museokeskus Vapriikki sijaitsee Tampellan entisessä alaverstaassa Tammerkosken kansallismaisemassa. Pysyvinä näyttelyinä Vapriikistä löytyy kenkä- ja jääkiekkomuseo.
Kenkämuseossa voi seurata teollisen kengän valmistusvaiheita piirrustuspöydältä valmiiseen tuotteeseen. Kenkämuseossa aukeaa Hyvä Reino! näyttely 25.5. Se kertoo esinein ja kuvin Ainojen ja Reinojen 75-vuotisen tarinan.
Jääkiekkomuseossa pääsee tutustumaan lajin vaudikkaaseen matkaan 1920-luvun lopulta nykypäivään asti. Näyttelyn kokoelmissa on 20 000 jääkiekkoiluun liittyvää esinettä. Jääkiekkomuseo on tällä hetkellä suljettuna, mutta aukeaa uusittuna ja isommissa tiloissa toukokuussa 2009.
Tällä hetkellä avoinna olevina näyttelyinä ovat:
- Pirkanmaa - matka maakunnan historiaan
- Innovaatiot sähköstä ja valosta.
- Kiehtova Tibetin kulttuuri 13.4.-09 asti
- Dora Jung - Pellavan lumo 1.3.-09 asti
Pääsymaksut näyttelyihin ovat 5 - 7 euron välillä, lapset pääsevät nauttimaan kulttuurista edullisemmin. Kuten maailmallakin museot ovat kiinni yleisesti maanantaisin samoin myös Vapriikki. Parkkipaikkoja on aivan museon sisäpihalla.
Yhteystiedot:
Käyntiosoite: Alaverstaanraitti 5 (Tampellan tehdasalue)
Vapriikin nettisivut

Tampereen Amurissa on säilynyt vielä viisi kappaletta alkuperäisillä paikoillaan olevaa taloa Työläismuseokorttelissa. Näitä taloja kiertelemällä voi tutustua 1800-luvun puolivälin Finlaysonin tehtaan työntekijöiden elämään. Museokorttelista löytyy myös pieniä putiikkeja, kuten vanhassa Amurissa aikoinaan olikin. Liikkeitään harjoittavat suutari, leipuri ja lyhyttavarakauppias.
Samoin korttelista aamuisin tuoksuu tuoreiden pullien ja rievien kutsuva tuoksu. 1920-luvun tyyliin sisustettu herttainen kahvila Amurin Helmi on poikkeamisen arvoinen paikka. Kahvilan omat leipurit leipovat mm. perinteisiä tamperelaisia leipomuksia. Koska näihin kastettaviin tulee helposti himo, niin on mukava tietää, että niitä saa ostaa myös mukaansa.
Kahvila on auki arkisin 10 -17 (ajalla 4.5 - 13.9 klo 10-18). Maittavan keittolounaan voi nauttia 10.30 - 14.00. Museo-osaan pääsymaksu on 5 euroa aikuisilta ja lapset ja opiskelijat 1 euro. Museo aukeaa jälleen 5.5.2009.
Kahvila kannattaa pitää mielessä, jos on kulkua Tampereen läpi ja haluaa aistia aitoa vanhaa Tamperetta. Kahvilalla ei ole varsinaista parkkipaikkaa, mutta auton saa pysäköityä tienlaitaan. Parkkikiekolla pysäköintiaikaa on kaksi tuntia.
Osoite:
Amurin työläiskortteli
Satakunnankatu 49
33210 TAMPERE
Nettisivut
Viimeisimmät kommentit