Archive for the 'Tapahtumat' Category

Tapsan Tahdit Nokialla

22.7.201025.7.2010


Iskelmä-Finlandia ehdokkaat Mikko Alatalo, Jussi Raittinen, Juha Tapio, Laura Voutilainen ja Jean S sekä valitsija Pirkko Mannola

Iskelmä-Finlandia ehdokkaat Mikko Alatalo, Jussi Raittinen, Juha Tapio, Laura Voutilainen ja Jean S sekä valitsija Pirkko Mannola

Nokialla vietettävä Tapsan Tahdit festivaali on kasvanut nelipäiväiseksi tapahtumaksi ja joka päivälle on tarjolla runsaasti ohjelmaa. Iskelmä-Finlandia konsertti on tapahtumista ehkä tunnetuin, sillä se näkyy myös Ylen TV2 kanavalta. Tahtitansseja vietetään kolmena ensimmäisenä päivänä ja samoin myös Tahtikatu on auki torstaista lauantaihin.

Ohjelmassa on myös Kirkkokonsertti, Pubi Tähti -kilpailu, tanssikilpailu ja perjantai-illan Jamit. Lapsille suunnattua ohjelmaa on tarjolla lauantaina aamulla. Festivaalin päättää sunnuntaina suosittu ja koko perheelle suunnattu puistokonsertti, jossa tänä vuonna esiintyvät A. Aallon rytmiorkesteri, Menneisyyden vangit, Teräsbetoni, Mimi ja Kuku.

Oheisohjelmaa on tarjolla laidasta laitaan. Kerholassa järjestetään tanssikurssi, Pyhäjärven risteilyllä voi ihailla Sotkanvirran maisemia ja Tapsan Tahdit Golf Open kisaillaan Nokian River Golfissa perjantaina.

Leirintäpaikkoja

Lähin leirintäalue on Nokian Viinikanniemi, josta on vain muutaman kilometrin matka Nokian keskustaan. Jos Viinikanniemessä on täyttä, ei Tampereen Härmälän leirintäaluekaan ole kaukana.

Nokian jäähallin lähellä hiekkakentällä on jonkin verran maksuttomia paikkoja karavaanareille. Näitä paikkoja ei voi varata etukäteen. Jäähallin huoltorakennuksen yhteiset suihku- ja huoltotilat ovat käytettävissä (lisätietoja tahtitoimistosta, 03 3118 8224).

Nokian keskustassa Villa Silva tarjoaa muutamia sähköpaikkoja (puhelin 0400 842581) . Alisenjärven rannalla, noin 3 km päässä keskustasta on tarjolla asuntovaunualue ja lomamökkejä Alisniemen alueella (puhelin 03 341 5561).

Tapsan Tahtien nettisivut

Kotimaan Matkailumessut, Tampere

16.4.201018.4.2010

Kotimaan Matkailumessut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa eli Pirkkahallissa 16. - 18.4. Messuilla esitellään majoitustarjontaa ja matkakohteita ympäri Suomen. Viihteestä vastaa tangokuninkaalliset Amadeus ja Jenna Bågeberg. Samaan aikaan ja samassa paikassa pyörivät myös Puutarhamessut. Samalla lipulla pääsee molemmille messuille. Lastenfestarit tarjoavat valvottua puuhaa 1 - 9 vuotiaille.

Aukioloajat:

  • perjantai klo 11 – 18
  • lauantai klo 9 – 17
  • sunnuntai klo 10 – 17

Liput:

  • Aikuiset 12 EUR
  • Opiskelijat ja eläkeläiset 10 EUR
  • Pysäköinti 4 EUR sisältä ostettaessa tai 6 EUR poistuessa

Lisätietoja tapahtumasta:
www.kotimaanmatkailumessut.fi
www.puutarhamessut.fi
www.lastenfestarit.net

Caravan 2010 Helsinki

22.1.201024.1.2010

Caravan 2010 messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa Matka-messujen kyljessä. Nähtävillä on uutta kalustoa sekä varusteita. Näytillä on aiempina vuosina ollut myös muutama erikoismalli, joita on tuunattu joko ulkoa tai sisältä (Esim. Vallilan sisustama Hobby). En ole saanut vahvistusta, onko tulevilla messuilla myös erikoismalleja nähtävänä. Näytteilleasettajia ovat tällä hetkellä seuraavat yritykset:

Ampuja Lassi T:mi 5a15
Cabby Caravan Ab 5b9
Caravan Center Wiikinki Oy (Bürstner, Carthago) 5a37
Caravan Uutiset/H-Mediat 5a41
Caravan-lehti / SFC-Markkinointi Oy 5a2
CWN-Direct Oy 5a1
Desante T:mi 5a14
Finn Caravan Oy 5b9
Global Ltd 5a5
Handelsbanken Rahoitus Oyj 5a18
Helsinki Caravan Oy (Dethleffs, Globecar, Solifer, Sunlight) 5a9
Hyvinkää Caravan 5b9
Kalajärven virkistysalue 5a10
Karavaanarin Matkapaikka / Nordic Ferry Center Oy 5a6
K&K Kivinen Oy (Hobby, Kabe) 5a21
Max Caravan Oy (Hobby, Laika, Rimor) 5b41
Oy Medi+KEM Ab 5b1
Neorex Oy 5a7
OUTrading 5a16
Seinäjoen leirintäalue 5a10
Solifer Center 5b10
Tieraco Oy 5b6
Touring Cars Finland
Vianor Oy 5d37

Aikuisten lipun hinta on 13 euroa ja samalla lipulla pääsee myös Matka-messujen puolelle. Aukioloajat ovat perjantaina klo 12 - 19, lauantaina ja sunnuntaina klo 10 - 18. Suomen messut - Caravan 2010.

Caravan Show & Camping 2010 Turussa

8.1.201010.1.2010

Vuoden 2010 messuannin avaa Caravan Show & Camping, joka järjestetään Turun messukeskuksessa 8. - 10.1.2010. Esillä on uusia matkailuauto- ja vaunumalleja. Nähtävillä on muun muassa Adria Polar, Hobby Nordic, Bürstner Nexxo ja Solano sekä Dethleffs Iveco XXL. Matkailuteemoina ovat esillä Kroatia ja Ruotsi.

Messut ovat avoinna perjantaina ja lauantaina klo 10 - 18 ja sunnuntaina klo 10 - 17. Hinnastossa on pari mielenkiintoista täkyä. Aikuisten lippu kustantaa 12 euroa ja lasten 5 euroa. Perjantaina ja sunnuntaina messuille pääsee S-etukorttia vilauttamalla kaksi aikuista yhden hinnalla. Pysäköinti on 5 euroa, paitsi jos autona on Subaru. Silloin pysäköinti on ilmaista. Turun messukeskuksen sivut.

Caravan 2009 -messut Lahdessa

18.9.200920.9.2009


Caravan 2009 -messut järjestetään Lahdessa 18.9 - 20.9.09. Messupaikkana toimii Lahden messukeskus ja kyseessä on vuoden suurin alan messutapahtuma. Nähtävillä on tulevan kauden 2010 mallistoa sekä tarvikkeita. Uutuuksien lisäksi mukana on nostalgiaosasto, jossa esitellään vanhoja vaunuja. Messujen yhteydessä järjestetään myös perinteiset treffit.

Aukioloajat:
Perjantai klo 10 - 18
Lauantai klo 10 - 18
Sunnuntai klo 10 - 16

Hinnat:

  • Aikuiset 12 EUR (S-Etukortilla 10 EUR)
  • Lapset (7-15 vuotiaat), eläkeläiset, opiskelijat 7 EUR
  • Perhelippu 24 EUR (2 aikuista + alle 16 v. lasta), S-Etukortilla 20 EUR
  • Ryhmälippu 7 EUR / henkilö (vähintään 10 henkilöä ryhmässä)
  • Sotiemme veteraaneille ilmainen sisäänpääsy (tunnuksen omaavat)
  • Treffimaksu 60 EUR (sisältää valosähkön ja messuliput kahdelle aikuiselle ja lapsille sekä osallistumiset oheistapahtumiin)
  • Pysäköinti 4 EUR (kassalta), 5 EUR (portilla)

Kesänäyttely Best-Caravanilla

5.7.2009

Best-Caravanilla on tänä viikonloppuna näyttely. Liike on avoinna myös tänään sunnuntaina klo 11-15. Liikkeen edustukseen kuuluu Kabe, Hobby ja Adria. Osoite on Avainkierto 11, Hyvinkää.

Happy Hobby viikonloppunäyttelyitä

28.3.200929.3.2009

Monet Hobby-kauppiaat järjestävät Happy Hobby Weekend näyttelyn 28.3 - 29.3. Tässä listaa kauppiaista:

  • Pepe UU
  • K&K Kivinen
  • Best Caravan
  • AREVA Service
  • Botnia Caravan
  • Närpiön Autotarvike
  • Forssan Vankkuri
  • Vaunumyynti Jaakob

K&K Kivinen näyttely

28.3.200929.3.2009

K&K Kivinen järjestää Hobby-viikonloppunäyttelyn 28.3 - 29.3. Liike edustaa Hobby, Kabe ja Fendt merkkejä. Käyntiosoite on Valimontie 1, Tuusula.

Jyväs-Caravan näyttely

27.3.200929.3.2009


Jyväs-Caravan järjestää viikonloppunäyttely 27.3 - 29.3. Liike on avoinna Pe 9-19, La 10-16 ja Su 12-15. Merkkivalikoimaan kuuluu Bürstner, Globecar, Dethleffs, Solifer, Sunlight ja Hobby. Käyntiosoite on Sorastajantie 6, Jyväskylä.

Pepe UU viikonloppunäyttely

28.3.200929.3.2009

Pepe UU järjestää viikonloppunäyttelyn 28.3 - 29.3. Aukioloajat ovat La 10-15 ja Su 11-15. Liike edustaa Hobby, Adria, Hymer ja Sun Living merkkejä. Käyntiosoite on Seppolantie 11, Kotka.