Kalpalinna sijaitsee Turegissa lähellä Hämeenlinnaa. Suurimmat panostukset on tehty kesäaktiviteetteihin. Calpis Bike Park on johtava alamäkiajon keskus, jonka kesäkausi ulottuu lokakuun loppuun.
Kalpalinnassa on noin 150 vaunupaikkaa etelärinteiden juurella. Huoltotilat, sauna ja nuotiorakennus kuuluvat palveluihin. Ravintola Villilinnassa järjestetään satunnaisesti iltaohjelmaa. Suurin osa karavaanareista on lapsiperheitä ja porukkahenki on hyvä.
Kausipaikkoja on vielä talveksi vapaana. Hinta on 300 euroa. Paikan voi lunastaa myös lyhyemmäksi aikaa, vaikkapa vain päiväksi halvimmillaan 12 eurolla. Sähköstä veloitetaan 20 senttiä/kWh.
Laitoin Contin VancoWinter-talvirenkaat Caradon alle. Tunkki löytyi repsikan astinlaudassa olevasta kotelosta. Tunkin veivi oli asennettu koteloon väärin päin, joten se istui todella tiukasti paikallaan. Auton etupäässä käytin hydraulista tunkkia. Takapäätä nostin auton omalla saksitunkilla. Hydraulitunkki oli selvästi kätevämpi, mutta siitä loppui nostokorkeus takapäässä.
Pakettiautojen saksitunkit ovat huomattavasti järeämpää tekoa kuin henkilöautojen vastaavat. Maksimi kuorma Transitin tunkille on 1600 kg. Mutterien kiristysmomentteja ei auton ohjekirjassa kerrottu. Momentit ovat toki vannekohtaisia, mutta kyseessä on Fordin omat aluvanteet. Henkilöautojen vanteissa momentit liikkuvat yleensä 80 - 120 Nm välillä. Käytin noin 110 Nm momenttia ja tarkistin mutterien kireydet pienen koelenkin jälkeen. Hyvin ovat pysyneet kiinni tähän mennessä.
Liikenne- ja viestintäministeriö ei ole kieltämässä irrallisia autonavigaattoreita. Julkisuudessa on esiintynyt tästä asiasta virheellistä tietoa. Sen sijaan ministeriö on selvittämässä navigaattoreiden vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Ministeriön tiedotteessa todetaan: “Jo nykylainsäädännön mukaan autossa on kiellettyä käyttää viestintälaitteita, jotka häiritsevät ajajan keskittymiskykyä. Myöskään televisiota ei saa ajon aikana katsoa, vaikka autoon olisikin asennettu televisionäyttö. Lainsäädännössä kielletään myös kojelaudalle asennettavat laitteet.” Tiedote
Caravanuutisten oma Facebook-ryhmä on avattu! Se on avoin kaikille automatkailusta kiinnostuneille. Voit keskustella muiden jäsenten kanssa, kirjoittaa seinälle, jakaa kuvia ja videoita, pelata erilaisia pelejä ja paljon muuta. Voit kutsua myös kavereitasi hauskanpitoon.
Fordin ajotietokoneen varoitukset on jaettu kahteen luokkaan. Niistä akuutimmat sytyttävät punaisen i-kirjaimen ja lievemmät oranssin i:n merkiksi uudesta varoitusviestistä. Varoitus täytyy kuitata pois SET-painikkeella.
Oranssiin luokkaan kuuluu muun muassa seuraavanlaisia varoituksia: Ovi auki, konepelti auki, kehoitus öljynvaihtoon ja ulkoilman lämpötila on alle +4 astetta. Punaisessa luokassa on vakavampia varoituksia: alhainen öljytaso, moottorin toimintahäiriö, vettä polttoaineessa.
Huvittavaa on, että varoitus alle 0 asteen ulkolämpötilasta kuuluu punaiseen luokkaan. Näillä leveysasteilla se on varsin tavallinen tilanne, eikä aiheuta välitöntä vaaraa moottorille.
Iltalehden testissä on Porschen muotoilema Navigonin navigaattori. Laitteen todetaan olevan erinomainen valinta tyylitietoiselle kuljettajalle. Paha kömmähdys on latausjohto, jota ei saa kiinni laitteen ollessa telineessä. Bluetooth yhteyden käyttö sai laitteen pimenemään.
Startin Lokakuun kuukauden koeajossa on uusi Lada Niva. Se on Suomen edullisin nelivetoinen auto hinnaltaan 14 990 euroa. 1.7-litrainen kone on kokoisekseen puhditon. Nivasta löytyy kuitenkin alennusvaihteet. Suurimmaksi sallituksi vetopainoksi ilmoitetaan peräti 1490 kg.
Uuden Lada “Kalina” 119 mallin koneena on puolestaan 1.6-litrainen bensakone. Suurimmaksi sallituksi vetopainoksi sille ilmoitetaan 900 kg.
Mazda CX-7 koeajo on julkaistu Ajovalossa. Auto on antanut osittain erilaisen vaikutelman kuin Caravanuutisten omassa koeajossa. Eroja löytyy myös Startissa julkaistuun koeajoon. Ajovalossa esimerkiksi kytkintä kehutaan raskaskäyttöiseksi. Omasta mielestä kytkin oli jopa hämmästyttävän kevyt käyttää, kuten myös Startin koeajossa mainittiin. Muitakin eroja testeistä löytyy.
Leirintäalueiden sesonkin on ohitse. Se on itse asiassa loppunut jo elokuun puolessa välissä koulujen alettua. Lumentuloa odotellessa ei matkailuajoneuvoa tarvitse välttämättä laittaa talvisäilöön. Esimerkiksi Ruotsissa on yli 300 paikkaa talvileirintään. Campingsverigen jutussa kerrotaan myös joitain niksejä talven varalle - ruotsinkielellä tietysti.
Widsets-mobiilipalvelu on päivittynyt ensimmäiseen viralliseen 1.0 versioon. Kyseessä ei ole enää Beta-versio. Sovelluksen koko on 180 kB ja sen käyttöön löytyy suomenkieliset opastetekstit suoraan ohjelmasta. Caravanuutisilla on ollut oma widget käytössä jo pitkään.

Viimeisimmät kommentit