Monthly Archive for Lokakuu, 2008

Parkkeerausta matkailuautolla

Carado Finlaysonin edustalla

Noin 6 metrinen matkailuauto on kätevä peli myös joka päiväisillä kauppareissuilla. Auto mahtuu pituuden puolesta juuri parkkiruutuihin. 2.3 metriä leveä kori täyttää useimmat ruudut lähes laidasta laitaan. Asunto-osan ovesta mahtuu kuitenkin yleensä kulkemaan. Ahtaimpiin väleihin autolla ei kuitenkaan mahdu.

Perän voi tarvittaessa peruuttaa katukiveyksen päälle. Siinä kannattaa olla kuitenkin varovainen. Esimerkiksi Caradon harmaavesisäiliön tyhjennysputki roikkuu aika alhaalla, joten kovin korkean kiveyksen päälle perää ei saa, vaikka auton sivuprofiili antaisi ymmärtää muuta. Tyhjennysputki on oikealla puolella juuri takatallin edessä.

Ford-alustan huolto

Fordin alustan huoltoväli on 25000 km tai yksi vuosi. Kalenterin mukaan vuosi tuli täyteen ja mittari näytti 17000 kilometriä. Vein Caradon paikalliseen Ford-huoltoon Nokian Essolle. Ensimmäinen huolto oli käytännössä öljynvaihto ja sen lisäksi silmämääräinen tarkastus, että paikat ovat kunnossa.

Öljynä käytettiin Ford Formula E 5W30 moottoriöljyä, joka kustansi 71,50 euroa. Öljyä kului 6,5 litraa. Öljynsuodatin oli 15,30 euroa ja itse työn osuus 52,50 euroa. Kokonaisuutena huolto kustansi siis 139,30 euroa. Mielestäni edullinen huolto, sillä henkilöautojen merkkihuollot ovat olleet kalliimpia.

Erilaisiin tarkistuksiin kuului valot, mittarit, pesimet, jarrut, polttoainesuodatin, kytkin ja renkaat. Mitää lisäkorjattavaa alustasta ei löytynyt, joten Ford on palvellut ensimmäisen vuoden mainiosti.

Matkailuautot välttynevät CO2-verolta


Pakettiautoille puuhataan parhaillaan hiilidioksidipäästöihin pohjautuvaa verotusta - samanlaista mikä henkilöautoille saatiin aikaiseksi noin vuosi sitten. Matkailuautoihin tämä vero ei ilmeisesti kuitenkaan ulotu. Se olisikin ollut aikamoinen kuolinisku matkailuautojen myynnille Suomessa. Matkailuautojen teknisiä määrityksiä kuitenkin tarkistetaan siten, että pakettiautosta ei saa helposti muunnettua autoverotonta matkailulautoa. Asiasta uutisoi Tuulilasi.

Matkailuauton dieselvero


Matkailuauton ajoneuvovero koostuu perusverosta ja käyttövoimaverosta eli niin sanotusta dieselverosta.

Perusvero

Perusveroa maksetaan henkilö-, paketti-, ja enintään 3500 kg painavasta erikoisautosta. Suurin osa matkailuautoista kuuluu tähän viimeiseen luokkaan. Perusvero on 0,26 euroa päivältä ennen vuotta 1994 käyttöönotetusta autosta. Uudemmista ajoneuvoista vero on 0,35 euroa päivältä. Vuosittaiseksi veroksi 2008 mallisesta Caradosta kertyy 127,75 euroa.

Käyttövoimavero

Käyttövoimaveroa maksetaan autosta, jota käytetään muulla polttoaineella kuin bensiinillä. Tämän veron piiriin kuuluu siis käytännössä kaikki matkailuautot harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Käyttövoimavero matkailuautosta on 0,009 euroa päivältä jokaista auton alkavaa 100 kg kohden. Laskussa käytetään auton kokonaismassaa. Kokonaispainoltaan enintään 3500 kg matkailuauton päivittäiseksi käyttövoimaveroksi tulee tällöin 0,315 euroa päivältä (3500/100 * 0,009). Vuosittainen käyttövoimavero on siis 114,98 euroa.

Henkilöauton käyttövoimavero on 0,067 euroa päivältä auton alkavaa 100 kg kohden. Diesel-käyttöisen henkilöauton ns. dieselvero on siis selvästi matkailuautoa suurempi.

Caravan 2008 Lahti - osa 4

Rapido

Rapido esiteli autoja laajalla rintamalla. Serie 70+ mallien maskissa komeilee uusi Rapido-hymy. Ohjaamon päällä olevat kattoikkunat vain suurenevat vuosi vuodelta. Tämä tuo sisätiloihin valoa ja tilantuntua. Talvikäyttöä ajatellen suurista kattoikkunoista on vain haittaa kun lämpö karkaa harakoille.

Rapido 70+

Mercedes-alustaiset Serie 9M integroidut ovat tyylikkäitä niin päältä kuin sisältä.

Rapido Serie 9M

Rapido Serie 9M

Dethleffs

Dethleffsin osastolla oli näytillä Campy alias Sämpy, joka on testattu uusimmassa Caravan-lehdessä. Hauskannäköinen vaunu kiinnitti hyvin huomiota ja sain monen ohikulkijan poikkeamaan sisällä.

Dethleffs Campy

Nostalgiaa

Nostalgiaosastolla oli näytillä pari todellista helmeä. Ensimmäisenä vetoauto Saabin väreihin maalattu lasikuituboksi, jonka seinät ja katto taitetaan matkan ajaksi kasaan. Näin vedettäväksi jää lähinnä tavallista peräkärryä muistuttava laite.

Matkailuvaunu Saabin perään

Tämä kangaskattoinen kaunotar oli hienosti entisöity pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

Nostalgiaa

Nostalgiaa

Messuartikkelin osat