Taikayön tie kulkee Urjalasta Punkalaitumen kautta Huittisiin. Pituutta reitillä on noin 50 kilometriä ja Urjalan päässä valittavana on kaksi haaraa. Urjalan keskustasta lähtevä haara on Väinö Linnan reitti, joka vie matkailijan keskelle “Täällä Pohjantähden alla” -maisemia. Urjalan eteläpuolelta lähtevän haaran varrella on Nuutajärven lasikylä. Ajoin tien lävitse keskikesän yöttömänä yönä selvittääkseni, onko reitissä nimensä mukaisesti yöllistä taikaa.
Kurvasin taikayön tielle Urjalan eteläpuolelta, sillä halusin nähdä Nuutajärven lasikylän. Kello lähestyi keskiyötä, joten lasikylä ei ollut avoinna. Täällä on työstetty lasia jo yli 200 vuotta ja lasintekijät valmistavat muun muassa Oiva Toikan lintuja. Tutustuin tehdasmiljööseen ja päätin tulla jonain päivänä takaisin tutustuakseni myös lasin tekemiseen. Suuntasin auton nokan uudestaan tielle.
Valoisa ja lämmin kesäyö oli houkutellut myös eläimet liikkeelle. Tien laidassa ja pelloilla oli ruokailemassa kauriita ja valkohäntäpeuroja. Ajaessa piti olla siis tarkkana ja pitää vauhti maltillisena. Rauhallisesti ajellen idyllisestä maalaismaisemasta ehti nauttimaan. Siellä täällä nousi heikkoja savukiehkuroita kohti taivasta. Juhannuskokkoja oli poltettu usealla tilalla. Keskiyöllä jäljellä oli vain kytevät jäänteet.
Punkalaitumella vierailun arvoinen kohde on Talonpoikaismuseo Yli-Kirra. Se on Mauri Kunnaksen “Koiramäki”-kirjojen tapahtumapaikka ja siten tuttu monille lapsiperheille. Yli-Kirra on 1800-luvun satakuntalainen maalaistalo, joka on rakennettu umpipihatyyliin. Museon rakennukset ja pihapiiri vaikuttivat hyvin ylläpidetyiltä ja houkuttelivat palaamaan paikalle uudestaan kun museo on avoinna.
Punkalaitumelta matka jatkui kohti Huittista. Polveileva maalaistie kulki läpi pienten kylien ja tarjoili kaunista maalaismaisemaa. Yöttömästä yöstä saivat nauttia myös kotieläimet monilla tiloissa. Reitin varrelta löytyi yksi juhannuskokko, joka oli vasta sytytetty.
Taikayön tien tunnelmassa oli havaittavissa taikaa. Ehkä se johtui kuitenkin enimmäkseen yöttömästä yöstä kuin tiestä. Reitin kaikki käyntikohteet olivat öiseen aikaan kiinni, mutta pienten kylien ja maaseudun rauhallinen tunnelma teki matkasta kiehtovan. Taikayön tien viehätys piileekin kokonaisuudessa. Tien varrelta kun löytyy matkakohteita, ruokapaikkoja, maatilamajoitusta ja maisemia, joista muodostuu viihtyisä paketti automatkailijalle. Taikayön tielle palaan vielä joku kerta päiväaikaan.






Caravanpress.com
Seuraa RSS-syötettä
Liity Facebook faniksi
Seuraa Twitterissä
0 Responses to “Taikayön tie”
Leave a Reply