| 22.7.2010 | – | 25.7.2010 |

Iskelmä-Finlandia ehdokkaat Mikko Alatalo, Jussi Raittinen, Juha Tapio, Laura Voutilainen ja Jean S sekä valitsija Pirkko Mannola
Nokialla vietettävä Tapsan Tahdit festivaali on kasvanut nelipäiväiseksi tapahtumaksi ja joka päivälle on tarjolla runsaasti ohjelmaa. Iskelmä-Finlandia konsertti on tapahtumista ehkä tunnetuin, sillä se näkyy myös Ylen TV2 kanavalta. Tahtitansseja vietetään kolmena ensimmäisenä päivänä ja samoin myös Tahtikatu on auki torstaista lauantaihin.
Ohjelmassa on myös Kirkkokonsertti, Pubi Tähti -kilpailu, tanssikilpailu ja perjantai-illan Jamit. Lapsille suunnattua ohjelmaa on tarjolla lauantaina aamulla. Festivaalin päättää sunnuntaina suosittu ja koko perheelle suunnattu puistokonsertti, jossa tänä vuonna esiintyvät A. Aallon rytmiorkesteri, Menneisyyden vangit, Teräsbetoni, Mimi ja Kuku.
Oheisohjelmaa on tarjolla laidasta laitaan. Kerholassa järjestetään tanssikurssi, Pyhäjärven risteilyllä voi ihailla Sotkanvirran maisemia ja Tapsan Tahdit Golf Open kisaillaan Nokian River Golfissa perjantaina.
Leirintäpaikkoja
Lähin leirintäalue on Nokian Viinikanniemi, josta on vain muutaman kilometrin matka Nokian keskustaan. Jos Viinikanniemessä on täyttä, ei Tampereen Härmälän leirintäaluekaan ole kaukana.
Nokian jäähallin lähellä hiekkakentällä on jonkin verran maksuttomia paikkoja karavaanareille. Näitä paikkoja ei voi varata etukäteen. Jäähallin huoltorakennuksen yhteiset suihku- ja huoltotilat ovat käytettävissä (lisätietoja tahtitoimistosta, 03 3118 8224).
Nokian keskustassa Villa Silva tarjoaa muutamia sähköpaikkoja (puhelin 0400 842581) . Alisenjärven rannalla, noin 3 km päässä keskustasta on tarjolla asuntovaunualue ja lomamökkejä Alisniemen alueella (puhelin 03 341 5561).

Caravanpress.com
Seuraa RSS-syötettä
Liity Facebook faniksi
Seuraa Twitterissä
0 Responses to “Tapsan Tahdit Nokialla”
Leave a Reply