Arkisto aihealueelle: Carado T 135 päiväkirja

/ 26.12.2008 16.54

Invertteri tyhjentää akun

Olin koirien kanssa iltalenkillä ja hämmästyin kun matkailuautosta kuului vinkunaa. Ensimmäisenä mieleen tuli palo- tai murtohälytin, mutta ääni oli selvästi erilainen, joten kyse oli jostain muusta. Hain sisältä avaimet ja avasin ihmeissäni asunto-osan oven. Syy selvisi välittömästi. Pöydän alle sijoitettu invertteri vinkui ja merkkivalo loisti oranssina. Se tarkoitti alhaista akkujännitettä. Invertteri oli unohtunut päälle edellisellä reissulla ja tyhjäkäyntivirta oli pikku

/ 16.11.2008 11.20

Ensimmäinen vuosihuolto

Käytin Caradon ensimmäisessä vuosihuollossa Cartradella Nokialla. Vein auton päivää aiemmin halliin kuivumaan, jotta tiiveystarkastus saatiin tehtyä. Kori oli hyvässä kunnossa, eikä saumoissa ollut rakoja. Kaasujärjestelmä koeponnistettiin ja kaasupullot oli vaihdettu toisin päin eli täydempi taakse. Hyvää asiakaspalvelua! Keittiön ikkunan kiinnitysklipsien ruuvit olivat hieman löystyneet. Niissä oli Würthin oma kanta ja siihen sopivaa työkalua ei omasta pakista löytynyt. Ruuvit kiristettiin huollossa.

/ 30.10.2008 21.07

Parkkeerausta matkailuautolla

Noin 6 metrinen matkailuauto on kätevä peli myös joka päiväisillä kauppareissuilla. Auto mahtuu pituuden puolesta juuri parkkiruutuihin. 2.3 metriä leveä kori täyttää useimmat ruudut lähes laidasta laitaan. Asunto-osan ovesta mahtuu kuitenkin yleensä kulkemaan. Ahtaimpiin väleihin autolla ei kuitenkaan mahdu. Perän voi tarvittaessa peruuttaa katukiveyksen päälle. Siinä kannattaa olla kuitenkin varovainen. Esimerkiksi Caradon harmaavesisäiliön tyhjennysputki roikkuu aika alhaalla, joten kovin korkean

/ 22.10.2008 20.23

Ford-alustan huolto

Fordin alustan huoltoväli on 25000 km tai yksi vuosi. Kalenterin mukaan vuosi tuli täyteen ja mittari näytti 17000 kilometriä. Vein Caradon paikalliseen Ford-huoltoon Nokian Essolle. Ensimmäinen huolto oli käytännössä öljynvaihto ja sen lisäksi silmämääräinen tarkastus, että paikat ovat kunnossa. Öljynä käytettiin Ford Formula E 5W30 moottoriöljyä, joka kustansi 71,50 euroa. Öljyä kului 6,5 litraa. Öljynsuodatin oli 15,30 euroa ja itse

/ 15.10.2008 19.28

Matkailuauton dieselvero

Matkailuauton ajoneuvovero koostuu perusverosta ja käyttövoimaverosta eli niin sanotusta dieselverosta. Perusvero Perusveroa maksetaan henkilö-, paketti-, ja enintään 3500 kg painavasta erikoisautosta. Suurin osa matkailuautoista kuuluu tähän viimeiseen luokkaan. Perusvero on 0,26 euroa päivältä ennen vuotta 1994 käyttöönotetusta autosta. Uudemmista ajoneuvoista vero on 0,35 euroa päivältä. Vuosittaiseksi veroksi 2008 mallisesta Caradosta kertyy 127,75 euroa. Käyttövoimavero Käyttövoimaveroa maksetaan autosta, jota käytetään muulla

/ 24.8.2008 14.44

Triaxin Ufo-antenni testissä

Triaxin Ufo on pieni ja kevyt lautasmallinen antenni. Se sopii ulkoisen olemuksensa puolesta mainiosti matkailuauton ja -vaunun katolle

/ 4.7.2008 9.32

Invertterin asennus

Caradon käyttämässä Ford-alustassa auton akku sijaitsee kuskin penkin alla. Samasta tilasta löytyy myös asunto-osan akku. Akuista etummainen paljastui hupiakuksi ja takimmainen auton akuksi. Ennen asennuspuuhaan ryhtymistä on syytä kytkeä hupiakku irti sähköjärjestelmästä. Repsikan penkin alla sijaitsevasta Electroblock yksiköstä löytyy tähän musta keinukytkin. Kuskin penkki lähti kääntöalustan kera irti avaamalla neljä torx-ruuvia ja yhden tavallisen pultin istuimen kääntöalustan kulmista. Selitystä yhdelle

/ 3.7.2008 9.35

Nordic Power 300 W invertteri

Ostin ruotsalaisvalmisteisen Nordic Power 300 W invertterin. Tarkka mallinumero on WT-30SN-12 eli kyseessä on puhdasta sinimuotoista sähköä tarjoileva 300 W laite. Hetkellinen ja maksimissaan 15 minuuttia kestävä huipputeho on 350 W. Virtapiikkeihin Nordic Power pystyy tarjoilemaan 500 W. Laite näyttää päällisin puolin laadukkaalta. Kotelo ja liittimet ovat vankkaa tekoa. Invertteri kuluttaa ilman kuormaa 0,7 A. Sisäänmenevä tasajännite (DC) voi vaihdella

/ 26.6.2008 18.04

Invertteri matkailuautoon

Invertteri on laite, jolla saa muunnettua hupiakun tuottaman 12 V tasajännitteen 230 V vaihtojännitteeksi. Caradoon on tulossa lähiaikoina invertteri, jotta saan tarvittavat sähkölaitteet pelaamaan reissussa myös silloin, kun ulkoista sähkösyöttöä ei ole tarjolla. Kaksi tapaa toimia Inverttereitä on periaattessa kahta mallia. Halvemmat mallit tuottavat modifioitua siniaaltoa. Jännitteen aaltomuoto on siis siniaaltoa mukailevaa kanttiaaltoa. Kalliimmat invertterimallit tuottavat puhdasta siniaaltoa ja tarjoavat

/ 28.5.2008 8.02

Transitin öljynkulutus

Caradolla on nyt hieman reilu 10 000 km takana.

/ 25.5.2008 19.50

Caradon viallinen tuulihaka

Caradon takatallin oven tuulihaka on huolimattomasti kiinnitetty. Ovessa olevalla tapilla ja vastakappaleella on korkeuseroa noin viisi milliä. Tämä riittää tekemään tuulihaasta toimimattoman. Vielä en ole asiasta myyjäliikkeelle reklamoinut, sillä vika ei ole juurikaan omaa käyttöä haitannut. Tuulisilla ilmoilla toimiva tuulihaka olisi toki näppärä. Korjaus kannattaisi tehdä siirtämällä ovessa olevaa tappia. Näin uudet reiät tulisivat oveen, eikä auton seinään. Vaikka vuotoriskit

/ 4.5.2008 9.27

Caradon ohjekirjat saapuivat

Caradon suomenkieliset ohjekirjat ovat vihdoin saapuneet. Hain eilen oman Cartraden liikkeestä. Kannet ovat Dethleffsin Sunlight mallille, mutta kyseessähän on sama auto

/ 30.4.2008 8.17

Caradon istuimet

Caradon istuimilla on tullut reissattua nyt 9700 km. Mukaan on mahtunut monen pituisia matkoja lyhyistä kaupunkireissuista aina täysiin ajopäiviin Tampereelta Kittilän perukoille

/ 28.4.2008 8.29

Transitin “polttoaine vähissä” -varoitus

Ford Transit varoittaa polttoaineen vähyydestä piippauksella ja keltaisella polttoainemittarin symbolilla

/ 7.4.2008 8.35

Caradossa moottorin toimintahäiriö

Muutaman kerran Carado on paukauttanut ajotietokoneen näyttöön tekstin "Engine Malfunction". Ohjekirjan mukaan kyseessä on moottorin toimintahäiriö ja tällöin pitäisi ottaa yhteys Ford-huoltoon