Vaikka Suomessa riittää monia hyviä road trip -kohteita, kuten vaikka Luumäki, on joskus mukavaa lähteä kauemmas. Suomi sijaitsee maantieteellisesti hyvin siinä mielessä, että todella monet maat ovat saavutettavissa maitse kulkien. Road tripille voi suunnata siis mihin tahansa ilmansuuntaan. Toki etelään lähdettäessä vaihtoehtoja on paljon enemmän ja näin myös pidempi road trip onnisuu oikein hyvin. Euroopassa onkin melkein loputtoman paljon nähtävää, tekemistä ja koettavaa. Valtiot eroavat toisistaan huomattavasti. Vauras Pohjois-Eurooppa on huomattavan erilaista ympäristöä kuin vaikkapa köyhempi Itä-Eurooppa. Molempien kohdalla on kuitenkin omat hyvät puolensa ja matkailija haluaa varmasti nähdä molemmat näistä Euroopan osista.
Euroopan road trip on helpointa aloittaa joko Turusta tai Helsingistä. Molemmissa kaupungeissa voi hypätä laivaan. Aloituspiste kannattaakin valita sen mukaan, minne haluaa suunnata seuraavaksi. Turusta pääsee yön yli Ruotsiin, jossa road tripin voi aloittaa Tukholmaan tutustumalla. Tukholmasta taas voi jatkaa omaa tahtiaan kohti Tanskaa ja siitä eteenpäin. Jos laivalla lähtee Helsingistä Tallinnaan, pääsee ensin tutustumaan Viroon ja sen jälkeen muihin Baltian maihin. Näistä kahdesta vaihtoehdosta Baltian maat ovat ehdottomasti edullisempi reittivalinta, joten ne sopivat ainakin budjettimatkailijalle.
Kerää useita maita tai keskity muutamaan

Road tripit voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Jotkut road tripit on suunniteltu niin, että niiden aikana ehtisi kokea mahdollisimman monta eri maata. Yhdessä maassa ei välttämättä vietetä kovinkaan paljon aikaa, sillä tarkoituksena ei olekaan perehtyä yhteenkään maahan kovin syvällisesti. Yksi suosituimmista road tripeistä on kierros Alpeilla. Kierrokseen voi sisällyttää niin Saksan, Itävallan, Sveitsin, Liechtensteinin kuin Italiankin. Toisaalta taas matkailija voi valita Alppien parhaat palat, jolloin road tripin aikana keskitytään muutamiin paikkoihin. Erityisesti talviurheilusta tunnetut kohteet, kuten vaikkapa Itävallan Innsbruck, ovat mielenkiintoisia kohteita. Niissä pääsee aistimaan urheilun henkeä ja varsinkin talvisin kyseiset kohteet täyttyvät talviurheilemaan tulleista matkailijoista.
Kuten todettu, toisaalta road tripin aikana voi keskittyä vain muutamaan maahan. Jotkut haluavat tutustua erityisen hyvin yhteen tiettyyn maahan, mikä onkin ikään kuin koko matkan pääkohde. Keski- ja Etelä-Italia ovat suosittuja kohteita road tripeille. Italiasta löytyy monia miljoonakaupunkeja, jotka tarjoavat erityisesti kulttuurinautintoja. Niissä pääsee tutustumaan maailmankuuluihin nähtävyyksiin ja vaikkapa shoppailemaan huippumuotia myyvissä liikkeissä. Myös Espanjassa ja Portugalissa reissaaminen on suosittua. Molemmat näistä maista ovat suomalaisten suosiossa ja siinä lieneekin syy, miksi monet suomalaiset suuntaavat road tripille juuri näihin maihin. Espanjan ja Portugalin maantieteellinen sijainti sen sijaan on kohtalaisen kaukana Suomeen nähden. Kätevintä onkin ottaa lento etelään ja vuokrata asuntoauto vasta kohdemaassa. Näin voi säästää paljon aikaa. Yhdeksi uudeksi suosituksi maaksi on noussut Slovenia, jonka suosio on vain kasvanut viime vuosien aikana. Slovenia sijaitsee aivan Alppien sekä Balkanin niemimaan risteyskohdassa, joten se on jo sijaintinsa puolesta mielenkiintoinen kohde. Se ei vielä ole kovinkaan tuttu kohde suomalaisille, mutta Slovenian suosion voidaan olettaa nousevan edelleen tulevien vuosien aikana. Slovenia pystyy tarjoamaan monia erilaisia kohteita ja upeita näköaloja. Siellä pääsee tutustumaan niin suurempiin kaupunkeihin, pitkiin hiekkarantoihin kuin jylhään vuorimaisemaankin. Sloveniaan voi matkustaa autolla suoraan Suomesta tai vaihtoehtoisesti auton voi vuokrata Sloveniasta.