Road Trip -matkat

Toteuta unelmien road trip lainarahalla

Matkan suunnitteleminen ja sen toteuttaminen ovat ihania asioita. Monet matkailisivat varmasti enemmän, jos vain budjetti venyisi ja antaisi mahdollisuuden siihen. Monesti kuitenkin oma taloudellinen tilanne on sellainen, että pitkät reissut eivät tule kysymykseen ja lyhyitäkin voi tehdä vain harvoin. Asian ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse olla niin. Jos oma taloudellinen tilanne on heikko, voi reissua varten hakea lainaa. Matkalaina on haettavissa helposti netistä, jolloin hakemuksen täyttämiseen ei mene kuin muutama minuutti ja päätöksenkin saa yleensä välittömästi hakemuksen lähettämisen jälkeen. 

Kun suunnitelmissa on siis unelmien reissu, mutta rahoitus puuttuu, kilpailuta lainat ja nappaa itsellesi parhain mahdollinen lainatarjous. Paras lainatarjous on sellainen, joka on kokonaisuudessaan edullisin. Se tarkoittaa siis sitä, että silloin lainan kuluihin on laskettu mukaan niin kaikki korot kuin muutkin kulut. Mitä alhaisempi todellinen vuosikorko on, sitä edullisempi laina on. On siis järkevää tehdä pientä vertailua ja kilpailutusta, jotta lainasta ei joudu maksamaan ylimääräistä.

Miten matkabudjetti kannattaa laskea?

Esitelty kuva Toteuta unelmien road trip lainarahalla Miten matkabudjetti kannattaa laskea - Toteuta unelmien road trip lainarahalla

Jokaista matkaa varten on hyvä laskea matkabudjetti. Kun puhutaan road tripistä, tulee ottaa huomioon bensakulut. Ne vaihtelevat maittain. Jos asuntoautolla lähtee ajamaan esimerkiksi Eurooppaan, ovat jotkut maista hintatasoltaan huomattavasti edullisempia kuin toiset. Matkaa suunniteltaessa lasketaan reitti ja sen kilometrimäärä. Näin voidaan laskea suurinpiirtein se summa, joka bensaan tulee menemään. Jos road tripiin kuuluu laivamatkoja, ne varataan etukäteen. Yöpymisiä ei kylläkään asuntoautolla reissattaessa tarvitse laskea budjettiin, sillä yöpyminen onnistuu hyvin asuntoautossa. Leirintäalueiden maksut kannattaa sen sijaan laskea mukaan, jos etukäteen on tiedossa, missä aikoo leiriytyä.  Matkabudjettiin lasketaan myös ruokakulut. Ruokakulujen kohdalla voi säästää, sillä asuntoautossa on mahdollista tehdä ruokaa. Näin siis jokaisena lomapäivänä ei tarvitse lähteä ravintolaan syömään. Asuntoautolla matkattaessa pakolliset kulut ovat siis minimissä.